Sain upean mahdollisuuden osallistua Frontline Forumin ja THL:n järjestämään tulevaisuuden yhteiskuntaa katsovaan tapahtumaan, joka käsitteli hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta. Tapahtuma oli äärimmäisen ajankohtainen, ja tärkeä alusta keskustelulle tulevaisuudesta. Uudet näkökulmat ja puheet laajensivat omaa näkemystäni yhteiskunnan kehittämisestä ja siitä mihin suuntaan juuri Suomea tulisi ohjata tulevaisuudessa.

Ensimmäinen tapahtumapäivä käsitteli kansainvälisiä esimerkkejä, sen kaikissa puheissa painotettiin kolmea asiaa: ihmiset, maa ja talous eivät saisi kärsiä toisen menestyksen takia. Mielestäni myös esille noussut tasa-arvon merkitys ja turvallinen elinympäristö ovat inhimillisiä toiveita, joiden pitäisi toteutua ympäri maapalloa paikasta riippumatta. Toisessa päivässä käsiteltiin vuorostaan Suomen näkökulmaa esimerkiksi hyvinvoinnin indikaattorien kautta ja asiantuntijoiden avulla.

Mielestäni suurin puute nykypäivänä Suomessa on liian vähäinen panostus hyvinvointiin ja terveyteen. Ennakointi olisi fiksumpaa kuin jälkiviisaus. Kansainväliset esimerkit näyttivät, kuinka terveyteen panostettaessa, talous seuraa monesti perässä. En kykene olemaan miettimättä, miksi juuri mielenterveyspalveluista leikataan lyhytkatseisesti. Tänä päivänä moni henkilö kaipaa apua ja läsnäoloa, eikä kylmää olkapäätä. Nykymaailma on muokannut ihmisiä ja moni ikäiseni kokee suuria paineita, joka saattaa johtaa ahdistukseen ja ammattiavun tarpeeseen. Kysynkin, mitä, jos emme saa apua ajoissa? Se voi johtaa tulevaisuuden ongelmiin ja esimerkiksi vaikuttaa tulevaisuudessa työskentelykykyyn. Moni ikäiseni kärsii jo burnoutista ja se todellakin on asia johon valtion johdon tulisi kiinnittää huomiota.

Suomeen pitäisi mielestäni luoda pitkäaikaiset tavoitteet, jotka eivät muuttuisi hallituksen mukana neljän vuoden välein. Pitkäkestoisuus kehittäisi yhteiskuntaa oikeaan suuntaan.

Tapahtumassa kävi ilmi, että esimerkiksi Virossa on kestävän kehityksen “Tammi”. Tuohon puuhun on kirjattu pitkän aikavälin tavoitteet, värikoodattuna tavoitteiden toteutumisen perusteella. Tavoitteet ovat myös muotoiltu vapaaksi tulkinnalle niin, että jokainen hallitus saa mahdollisuuden tulkita puun tavoitteiden toteutumista omin keinoin. Esimerkki osoittaa, kuinka konkreettisilla teoilla ja rajauksilla voidaan helpottaa yhteiskunnan pitkäjänteistä kehittämistä, se on parempi kuin tyhjät sanat ilman tekoja.  

Kestävään kehitykseen tähtääminen on äärimmäisen tärkeää; siksi olisi olennaista keskittää huomio uusiin innovaatioihin ja moninaisiin ikäryhmiin päätöksenteossa. Olisi tärkeä kuulla kaiken ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä, ilman ennakkoluuloja ja haitallisia hierarkiakuiluja.  

Uudenlaisen ajan ja alustan luominen turvalliselle dialogille on tulevaisuuden menestyksen toivo. Mielestäni Frontline Forum on täydellinen esimerkki tällaisesta keskustelualustasta. Nyt tarvitaan vain ihmisiä ja rohkeutta heittäytyä mukaan kehityksen uuteen kauteen.

Hyvinvointia tulisi kehittää nyt eikä myöhemmin, ja mieluummin raivokkaasti kuin toiveikkaasti, sillä on paljon vaikuttavampaa ohjata vahvasti kuin haaveillen. Jottei tuleville päättäjille ja sukupolville jää vain rappeuttavaa yhteiskuntaa, on uskallettava tehdä rohkeita ratkaisuja. Nykyinen järjestelmä ei toimi vanhoillisuuden takia, vaikka hyvinvointi-indikaattorien päivittäminen on jo suuri askel eteenpäin.  Nyt tarvitaan uudenlaista yhteistyötä ja halua toimia toisin.  

Uudistusten onnistuminen edellyttää sukupolvien välistä vuoropuhelua, jossa kaikilla on todellista vaikutusvaltaa ei vain passiivista kyselyä. Olisiko mahdoton idea järjestää dialogia nuorten, lasten, aikuisten, keski-ikäisten ja eläkeläisten välillä? Voisiko jokin työryhmä luoda kestävän kehityksen tavoitteet kaikkien ikäryhmien edustamana tuleville hallituksille? Kysyn rohkeasti kaikkien nuorten puolesta:  

“Olisiko uuden toivon herätys järjestelmän toimivuuteen uhka vai mahdollisuus?”

Mikään ei ole mahdotonta, kun on ihmisiä, jotka haluavat muutosta ja ovat halukkaita työskentelemään sen eteen. Meidän pitää olla rohkeita ja esimerkillisiä eikä aina vain seurata kaveria, ja ottaa se ensimmäinen harppaus uutta kohti varmana. On parempi yrittää ja epäonnistua kuin luovuttaa heti alussa.

Uskon suurten muutosten olevan mahdollisia: jokainen voi laittaa osaltaan muutosta liikkeelle omalla äänellään. Tulevaisuutta ei ole vielä kirjoitettu: siksi juuri meillä on mahdollisuus muokata siitä parempi kaikille. Kun eri sukupolvet yhdistävät äänensä ja uskaltavat rikkoa vanhat kaavat, voimme rakentaa yhteiskunnan, jossa hyvinvointi, tasa-arvo ja kestävä kehitys ovat tavoitteiden sijaan todellisuutta.  

Toivo paremmasta tulevaisuudesta ei ole turha - se luo mahdollisuuden muutokselle.